© 2019 Vegan Fitness Oy

Blogi

Ihastuttava mangopiirakka

January 28, 2018

 

Tämä pirteä ja raikas mangopiirakka syntyi ikään kuin vahingossa piknik-viemisiksi ja voi kuinka hyvää siitä tulikaan! Tämä piirakka on inspiroitu Chocochilin gluteenittoman marjapiirakan pohjalta, mutta olen tehnyt pieniä muutoksia täytteeseen, pohjaan ja kypsymisaikoihin. Piirakka onnistui yli odotusten ja katosi piknikläisten suihin nopeasti ja kehuja sateli ja ohjettakin kyseltiin. Joten tässäpä ohje sitten olisi! Piirakka pysyy myös hyvin koossa, joten myös sen vuoksi se on helppo ottaa mukaan kokonaisena tai vaikkapa paloiksi leikattuna. Piirakka on myös helppo ottaa mukaan jos sen tekee foliovuokaan ja lähtiessä laittaa vain foliovuoan mukana tulevan kannen päälle.


MANGOPIIRAKKA


POHJA

4 dl gluteenittomia jauhoja
 - esimerkiksi: 1 dl gluteenittomia jauhoja, 2 dl kaurajauhoa, 1 dl perunajauhoa
100g margariinia (vegaanista, esimerkiksi Keiju 70% tai Rainbow margariini 60%)
0,5 dl sokeria
1 rkl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
1,25 dl soijamaitoa
1 tl vaniljajauhetta

TÄYTE

300g mangoa (pakaste)
500g maustamatonta soijajogurttia (Alpro)
0,5 dl sokeria  (kookossokeria, ruokosokeria tai tomusokeria)
2 rkl perunajauhoa
1 tl vaniljajauhetta
1 sitruunankuori (mieluiten luomu)

Päälle: tuoreita mintunlehtiä

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Laita erilliseen kulhoon soijamaito ja sekoita siihen psyllium. Anna turvota 5-10minuuttia.
3. Sekoita erillisessä kulhossa kuivat aineet (jauhot, leivinjauhe ja vaniljauute)
4. Vaahdota sokeri ja margariini kulhossa. 
5. Sekoita kuivat aineet sokeri-margariini-seokseen. Lisää psyllium-soijamaito-sekoitus.
6. Työstä taikinaa niin että se tulee hyvin kasaan.
7. Painele vuokaan (28 cm x 22 cm tai esim. 24 cm ympyrävuokaan). Laita taikinapohja kylmään siksi aikaa kun lteet jogurttitäytteen.
8. Sekoita kulhossa soijajogurtti, sokeri, raastettu sitruunankuori (jätä 1/3 sivuun) ja vaniljajauhe Lisää perunajauho mieluiten siivilän läpi. Lisää joukkoon jäiset mangopalat (300g).
9. Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele päälle loput sitruunankuoresta.
10. Paista 15 minuuttia 200 asteessa ja sen jälkeen 10-15 minuuttia 175 asteessa.
11. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. Piirakka on parhaimmillaan viileänä seuraavana päivänä.

 

 

Ennen uuniin laittamista piirakan päälle voi ripotella runsaasti sitruunankuorta. Mintunlehdet lisätään vasta tarjoiluvaiheessa.

 

Tarjoile mangopiirakka vaikkapa kylmän jääteen kanssa.

 

Olen kokeillut samaista piirakkataikinaa myös suolaiseen piirakkaan ja se toimii oikein hyvin myös niin - kunhan lisää vain hieman suolaa ja jättää vaniljan pois. Muutenkin ohjetta voi helposti varioida oman makunsa mukaisesti ja täytettä voi tietenkin vaihtaa halunsa mukaisesti. Itse kuitenkin ihastuin niin tähän raikkaaseen mangon ja sitruunan yhdistelmään, että varmasti teen samalla ohjeella jatkossakin!

 



 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Katso myös nämä tekstit

Vegaanin lautasmalli

November 21, 2018

1/10
Please reload

Uusimmat tekstit