Blogi

Bataattikeitto

Kun kelit kylmenevät, huomaan kaipaavani lämmittävää ruokaa yhä enemmän. Tämä resepti on varmaankin yksi ensimmäisistä kasvisruoista, joita olen koskaan tehnyt ja se on kulkenut mukanani aina tähän päivään saakka. Kyseessä on kermainen ja pehmeä bataattikeitto, joka saa lämmittävää potkua srirachasta. Tämän keiton voi ilman muuta toteuttaa myös syksyisellä ihanuudella, kurpitsalla. Voisin kuvitella, että kevyen uunissa paahtamisen jälkeen se muodostaisi täydellisen kombon kookosmaidon kanssa. Jos kaipaat täyttävämpää annosta, lisää keiton päälle paistettua nyhtökauraa tai murustettua tofua – toimii! 😊

Bataattikeitto (4-6 annosta)

1 iso sipuli

4 valkosipulinkynttä

2 keskikokoista bataattia

Tölkki (400 ml) kookosmaitoa

4-5 dl kasvislientä

Mustapippuria

Suolaa

Currya

Srirachaa tai chilihiutaleita

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulit. Kuori bataatit ja pilko ne pieniksi kuutioksi. Lisää hieman öljyä kattilan pohjalle ja kuullota sipuleita hetki. Lisää sitten bataattikuutiot, kookosmaito sekä kasvisliemi. Anna keitoksen poreilla, kunnes bataatit ovat pehmenneet. Soseuta sauvasekoittimella ja mausta keitto haluamillasi mausteilla. Nauti keitto vaikkapa nyhtökauralla ja tuoreen täysjyväleivän kera!

#keitto #pääruoat #reseptit #gluteeniton #bataatti #kookos

Katso myös nämä tekstit
Uusimmat tekstit
Arkisto
Hae asiasanoilla
No tags yet.
Seuraa meitä somessa
  • Instagram - Grey Circle
  • Facebook - Grey Circle

© 2021 Vegan Fitness Oy